15. helmikuuta 2017

Kevään trendejä Beauty Spotissa

Eilen ystävänpäivän iltana meidät oululaiset Kulumilla- bloggaajat oli kutsuttu ystävänpäiväkesteille Beauty Spotiin. Päivän teeman mukaisesti myös kaverit olivat tervetulleita mukaan, joten samalla sain viettää aikaa ihanan Tarun kanssa.

Beauty Spot on Oulun rotuaarilla sijaitseva, yli 30-vuotias kauneushoitola, joka tarjoaa kattavan valikoiman kauneuspalveluita meikkauksista, kestovärjäyksistä ja kevyistä kasvohoidoista aina mikroneulauksiin ja happohoitoihin. Tuotesarjoina hoitolassa on käytössä Diego Dalla Palma ja Medik8, sekä lisäksi meikit Artdecolta.


Beauty Spot oli minulle pitkistä perinteistään huolimatta uusi tuttavuus. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota upeaan moderniin ja valoisaan sisustukseen, joka iski omaan makuuni ihan täysillä! Liike on muuttanut näihin uusiin tiloihin viime syksynä, ja jokainen yksityiskohta oli mietitty huolella. Hoitolassa saa siis nauttia hoitojen lisäksi myös kauniista miljööstä, kannattaa käydä paikan päällä kurkkaamassa!

 Nuo Kartellin kalusteet ovat kyllä pyörineet mielessä omaankin kotiin, harmi ettei tänne nyt oikeastaan mahdu mitään uutta..




Pääsimme illan aikana kuulemaan tulevan kevään meikkitrendeistä. Ilmeisesti mitä kreiseimmät kirkkaat värit ja niiden yhdistelmät ovat kevään 2017 juttu. Esimerkiksi kolmella eri värillä toteutetut huulet tulevat olemaan supertrendikkäät! Voi jäädä kyllä omalla kohdalla vielä toistaiseksi toteuttamatta, haha... Muutama Artdecon huulituote jäi kuitenkin vahvasti mieleen, ja pitää ehkä käydä hakemassa ne joku päivä. Muunmuassa täysin uudenlainen huulipuuteri vaikutti tosi näppärältä ja ihanalta välineeltä matan huulimeikin tekoon.  

Saimme ystävänpäivälahjaksi Medik8:n puhdistusvaahdon ja LuxMe:n Konjac sienen, joita kerkesinkin innoissani jo kokeilemaan. Vaahto oli todella tehokkaan oloinen tuote, kuitenkaan kuivattamatta atooppista ihoani liikaa. Samoin Konjac sieni vaikutti varsin kätevältä käyttää ihonpuhdistuksen yhteydessä. Saimme vielä tuollaiset sydämenmalliset limited edition- sienet, kuinka söpöt! 



Pakko vielä mainita toisesta mielenkiintoisesta huulituotteesta, Artdecon Color Booster Lip Balmista. Kyseessä siis tuote joka itsessään on lähes väritön, mutta muuttuu huulilla värilliseksi käyttäjän huulien pH:n mukaan.



 Niin kuin näkyy niin minun huulillani siitä tuli tosi kiva pinkki, ja esimerkiksi kaverini Tarun huulilla vieläkin syvemmän punainen. Harmi ettei tullut räpsäistyä kuvaa itse värittömästä tuotteesta, mutta tuolta sen löytää jos nyt heräsi kiinnostus :). Koostumukseltaan siis hyvin huulivoidemainen, kosteuttava ja pehmeä. 

Kiitos Beauty Spotille ja muille mukana olleille mukavasta illasta. Oli kiva viettää ystävänpäivää kevään kauneusuutuuksien parissa ja nähdä samalla muita oululaisia bloggaajia :) Toivottavasti nähdään taas pian!

 Loppuviikko pitää vastapainoksi ahertaa muuttopuuhien parissa. Saan siis vihdoin ja viimein kaiken omaisuuteni Tampereelta Ouluun. Onkin ollut vähän orpo olo noilla muutamalla hassulla vaatteella ja tavaralla, mitä minulla on nyt täällä Oulussa ollut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti